Takaisin etusivulle

Onko painolla merkitystä astman kannalta?

TERVEYS | 23.4.2019
Onko painolla merkitystä astman kannalta?

Vaikka lihavuuden ja astman välistä yhteyttä ei vielä täysin ymmärretä, tutkimuksissa on todettu, että painon pudottaminen saattaa lieventää astmaoireita.

 

Euroopassa on lähes 10 miljoonaa alle 45-vuotiasta astmaatikkoa. Monet tekijät lisäävät astman riskiä, muun muassa perinnölliset tekijät, allergiat ja saasteet.

Tutkimuksissa on havaittu myös yhteys aikuisiässä alkaneen astman ja elintapojen välillä. Tupakointi ja työskentely ärsyttävien kemikaalien parissa ovat kaksi tekijää, jotka voivat kasvattaa astmariskiä. Myös lihavuutta pidetään riskitekijänä, erityisesti naisilla.

Vaikka ei olekaan selvää, kumpi johtaa kumpaan – aiheuttaako lihavuus astmaa vai astma lihavuutta – viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu molempien olevan mahdollista.

 

Elintapamuutoksilla on merkitystä

Yleisenä ohjeena voidaan todeta, että painon pudottaminen voi auttaa hallitsemaan astmaa paremmin. Lihavuus voi pahentaa astmaoireita ja heikentää astmalääkkeiden tehoa, jolloin lääkkeitä on käytettävä enemmän.

Painon pudottaminen ruokavaliota muuttamalla ja säännöllisellä liikunnalla voi siten olla tärkeä osa astmaatikon elämää. Kööpenhaminalaisessa Bispebjergin sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kahdeksan viikkoa kestäneeseen ruokavalio- ja kuntoiluohjelmaan osallistuneet astmaatikot arvioivat oireensa 50 prosenttia paremmiksi koejakson päätyttyä.

Asthma UK -järjestön mukaan tutkijat eivät vielä täysin ymmärrä astman ja lihavuuden välistä yhteyttä. Järjestön asiantuntijoiden mukaan painon pudottaminen, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat kuitenkin hyviä tapoja hallita astmaa, ja erityisesti liikunta parantaa keuhkojen toimintaa.

Vaikka painon pudottamisen pitkäaikaiset vaikutukset astmaan ovat vielä tutkittavina, lyhyellä aikavälillä painon pudottaminen voi vähentää hengästymistä jo siitäkin syystä, että rinnan ja keuhkojen päällä on vähemmän kuormaa. Kun oireet pysyvät jo lähtökohtaisesti paremmin hallinnassa, astmalääkkeiden tarve saattaa vähentyä.

 

Teksti: Courtney Tenz

Kuva: iStock

 

Viitteet:

Ulrik CS. Asthma and obesity: is weight reduction the key to achieve asthma

control? Curr Opin Pulm Med. 2016 Jan;22(1):69-73. doi: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26574719

10.1097/MCP.0000000000000226. Review. PubMed PMID: 26574719.

Juel, C. T., Ali, Z., Nilas, L., & Ulrik, C. S. Asthma and obesity: does weight loss improve asthma control? a systematic review. Journal of asthma and allergy, 2012, 5, 21-6. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3392696/

Shore, SA. Obesity and asthma: location, location, location. European Respiratory Journal Feb 2013, 41 (2) 253-254; DOI: 10.1183/09031936.001288

 

 

 

Orion on suomalainen lääkeyhtiö – yli satavuotias hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Hengityselinsairaudet ovat yksi Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueista. Easyhaler® on yrityksen itse kehittämä kuivajauheinhalaattori. Easyhaler®-tuoteperheeseen kuuluu nykyään kuusi yleisesti käytettyä hoitovaihtoehtoa astma- ja keuhkoahtaumatautipotilaille. Orionin liikevaihto vuonna 2018 oli 977 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 200 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Orion on tulevaisuuteen katsova lääkeyhtiö, ja se investoi jatkuvasti uusien astma- ja keuhkoahtaumatautihoitojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Samalla Orion jatkaa inhalaattorien ominaisuuksien ja käytettävyyden parantamista. Tavoitteena on taata turvallisuus ja laatu tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa ympäristöystävällisyydestä tinkimättä. Kestävä kehitys on erottamaton osa koko prosessia tuotekehityksestä valmistukseen asti. Orion vaatii sitä myös toimittajiltaan. Orion on sitoutunut hillitsemään tehtaidensa ympäristövaikutuksia mahdollisimman tehokkaasti. Tämä toteutetaan esimerkiksi energiankulutusta ja jätevesien ympäristövaikutusta vähentämällä, ja Orion onkin jo saavuttanut ympäristönsuojelussa merkittäviä edistysaskeleita. Yritys pyrkii varmistamaan, että myös sen toimittajat valvovat ja vähentävät eri menetelmin omia ympäristövaikutuksiaan. Tuotteiden koko elinkaarta (myös potilaskäyttöä) ja vanhojen inhalaattorien hävittämistä suunniteltaessa otetaan huomioon kaikki kestävän kehityksen aspektit: sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus sekä ympäristöystävällisyys.

Voit ladata Orionin yritysvastuuraportin vuodelta 2018 täältä

 

 

 

 

 

 

Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, Puh. 010 4261
Käyttöehdot Ota yhteyttä Orion Corporation 2019