Takaisin etusivulle

Tutkimus: Terveellinen ruokavalio voi vähentää astmaoireita

TERVEYS | 23.4.2019
Tutkimus: Terveellinen ruokavalio voi vähentää astmaoireita

Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan astmaoireita voidaan mahdollisesti ennaltaehkäistä terveellisellä ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti kalaa ja tuoreita kasviksia.

 

Terveyttä edistävä välimerellinen ruokavalio, joka sisältää kalaa ja täysjyväviljoja sekä runsaasti hedelmiä ja kasviksia, on jo useimmille tuttu. Tämän ruokavalion ansiosta kreikkalaisilla, italialaisilla ja espanjalaisilla on pienempi riski aineenvaihduntasairauksiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Mutta voiko välimerellinen ruokavalio auttaa myös astmaatikkoja?

Joukko ranskalaisia tutkijoita päätti tutustua asiaan tarkemmin. He perehtyivät kyselyn avulla noin 2 500 astmaatikon ruokavalioon ja astmaoireisiin sekä oireiden hallittavuuteen.

Välimerellistä ruokavaliota noudattaneilla ihmisillä oli vähemmän astmaan liittyviä ongelmia. Syömällä runsaasti tuoreita hedelmiä ja kasviksia sekä terveellisiä rasvoja, kuten oliiviöljyä, astmaatikot olivat onnistuneet pitämään astman oireet kurissa.

Vastaavasti oireet olivat pahempia niillä astmaatikoilla, joiden ruokavalio sisälsi runsaasti punaista lihaa, suolaa ja sokeria.

Viime aikoina tutkimuksista on saatu myös viitteitä siitä, että hyvä painonhallinta voi edistää astmaatikkojen terveyttä. Brasiliassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että hallitsematonta astmaa esiintyi ylipainoisilla ihmisillä 65 prosenttia yleisemmin kuin normaalipainoisilla.

 

Terveellisen ruokavalion edut

Uuden ruokavalion omaksuminen tai elintapojen äkillinen muuttaminen ei ole tietenkään helppoa. Välillä saa myös hemmotella itseään ja nauttia elämästä. Astman hallinta koostuu pienistä päivittäisistä tavoista, kuten lääkkeiden ottamisesta, säännöllisestä liikunnasta ja omien astmakohtauksia laukaisevien tekijöiden välttämisestä.

Jos haluat parantaa ruokavaliotasi, aloita pienillä teoilla. Syö vähemmän punaista lihaa, sokeria ja suolaisia ruokia, kuten perunalastuja. Lisää lautasellesi esimerkiksi lohta, reilusti pinaattia tai tomaattia yhdessä laadukkaan oliiviöljyn ja kuullotetun valkosipulin kera.

Pienistä jokapäiväisistä valinnoista kehittyy vähitellen hyviä uusia tapoja, jotka voivat olla hyödyksi terveydellesi ja astmallesi.

 

Teksti: Justin Petrone

Kuva: iStock

 

 

Viitteet:

Andrianasolo RM, Kesse-Guyot E, Adjibade M, Hercberg S, Galan P, Varraso R. Associations between dietary scores with asthma symptoms and asthma control in adults. Eur Respir J. 2018 Jul 11;52(1). http://erj.ersjournals.com/content/52/1/1702572

Estruch R, Ros E, Salas-Salvadó J, Covas MI, Corella D, Arós F, Gómez-Gracia E, Ruiz-Gutiérrez V, Fiol M, Lapetra J, Lamuela-Raventos RM. Primary prevention of cardiovascular disease with a mediterranean diet supplemented with extra-virgin olive oil or nuts. N Engl J Med. 2018 Jun 13. https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1800389

Forte GC, Almeida JC, da Silva DTR, Hennemann ML, Dalcin PTR. Association between anthropometric markers and asthma control, quality of life and pulmonary function in adults with asthma. J Hum Nutr Diet. 2018 Jul 30. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/jhn.12584 

Guilleminault L, Williams EJ, Scott HA, Berthon BS, Jensen M, Wood LG (2017).Diet and asthma: is it time to adapt our message? Nutrients. 2017 Nov; 9(11): 1227. https://www.mdpi.com/2072-6643/9/11/1227


 

Orion investoi astma- ja keuhkoahtaumatautipotilaiden hoitojen tutkimiseen ja kehittämiseen ja jatkaa samalla Easyhaler®-inhalaattorin ominaisuuksien ja käytettävyyden parantamista. Tavoitteena on taata turvallisuus ja laatu tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa sekä huolehtia ympäristöstä. Tuotteiden elinkaarta suunniteltaessa otetaan huomioon kaikki kestävän kehityksen aspektit: sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus sekä ympäristöystävällisyys. Kestävä kehitys on erottamaton osa koko prosessia tuotekehityksestä valmistukseen, käyttöön ja vanhojen inhalaattorien hävittämiseen. 

Voit ladata Orionin yritysvastuuraportin vuodelta 2018 täältä

Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, Puh. 010 4261
Käyttöehdot Ota yhteyttä Orion Corporation 2019