Takaisin etusivulle

Mikä saa keuhkosi oireilemaan?

TERVEYS | 23.4.2019
Mikä saa keuhkosi oireilemaan?

Tiedätkö oman astmasi laukaisevat tekijät? Kun tunnet oman astmasi, voit viettää aktiivista ja täysipainoista elämää.  

 

Savu, hajuvedet, siitepöly, tunnetilat ja monet muut tekijät voivat laukaista astmakohtauksen herkissä keuhkoissa. Joskus voi olla vaikea selvittää, mistä hengenahdistus johtuu, sillä tekijät vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoin.

Helsingissä HYKS:n iho- ja allergiasairaalan ylilääkärinä työskentelevän professori Mika Mäkelän mukaan astmaatikon on tärkeää tietää, mitkä ovat itselle ne tilanteet tai asiat, jotka todennäköisimmin laukaisevat astmakohtauksen. Mäkelä kertoo, että astman tyyppejä on monenlaisia, ja niillä kaikilla on omat erityispiirteensä ja laukaisevat tekijänsä.

”Useimmat saavat oireita vain yhdestä laukaisevasta tekijästä, kuten flunssaan sairastumisesta tai allergisesta reaktiosta”, Mäkelä kertoo.

Mäkelä toteaa, että infektiot ovat yleisin laukaiseva tekijä. Hän neuvoo pesemään kädet säännöllisesti ja ottamaan joka talvi influenssarokotuksen. Jos tiedät, että keuhkosi ovat herkät infektioille, voit välttää halaamista ja poskisuudelmia käyttämällä muita tervehdystapoja, kuten hauskaa ja suosittua nyrkkitervehdystä.

 

Onko sinulla allergia?

Allerginen reaktio on toiseksi yleisin astman laukaiseva tekijä. Joskus astmakohtaus aiheutuu allergiasta, jota henkilö ei edes tiennyt itsellään olevan. ”Kodin piilevät allergeenit ovat yleisiä astmakohtausten aiheuttajia. Pöly ja home ovat selkeimpiä esimerkkejä”, Mäkelä kertoo.

Myös ilmanraikastimien ja huonetuoksujen sisältämät allergeenit voivat laukaista astmaoireita. ”Luonnolliset tuoksut eivät objektiivisesti mitattuna aiheuta muutoksia keuhkoissa, mutta keinotekoiset tuoksusuihkeet, jotka sisältävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä eli VOC-yhdisteitä, voivat aiheuttaa joillekin ihmisille keuhkojen ärsytystä”, Mäkelä lisää.

Jos olet allerginen kissoille tai koirille, kodin sisustusmateriaaleihin jäänyt lemmikkieläimen hilse voi aiheuttaa oireita, vaikka eläin ei olisi enää paikalla. ”Muista ottaa päivittäinen lääkkeesi ja antihistamiini, kun vierailet paikassa, jossa on lemmikkieläimiä. Jos saat oireita, käytä avaavaa lääkettä”, Mäkelä opastaa.

Kun tunnet ruoka-allergiasi, voit hallita paremmin myös astmaasi. Jotkut astmaatikot vierastavat sulfiittipitoisia virvoitusjuomia ja makeisia, sillä he pelkäävät niiden aiheuttavan astmaoireita. Mäkelän mukaan tähän ei kuitenkaan yleensä ole syytä: ”Satunnainen herkuttelu tai muutaman viinilasillisen nauttiminen ei yleensä aiheuta astmaatikoille ongelmia”. Astmaoireet ovat kuitenkin yksilöllisiä, joten on hyvä ottaa selvää, minkälaiset ruoat ja juomat sopivat sinulle ja astmallesi.

 

Kylmä sää laukaisevana tekijänä

Professori Mäkelän mukaan kylmä sää on kolmanneksi yleisin astmaoireita laukaiseva tekijä: ”Raskas liikunta alle 10 celsiusasteen pakkasessa on yleensä haitallista astmaatikoille”. Tämä johtuu siitä, että kylmä ilma on erittäin kuivaa, joten se haihduttaa hengitysteissä olevaa nestettä ja lisää keuhkojen tulehdusriskiä.

Kylmä sää ei kuitenkaan ole syy välttää liikuntaa kokonaan. Voit aina harrastaa sisälajeja ja suojautua talvisin kylmältä ilmalta.

Olivatpa laukaisevat tekijät minkälaisia tahansa, astman hallinta on aina olennaisen tärkeää. Säännöllinen lääkitys ja itsetuntemus auttavat välttämään odottamattomat astmakohtaukset.

”Jokaisen astmaatikon on selvitettävä omat herkkyytensä, sillä näin voidaan hallita astmaa ja elää täyspainoista elämää”.

Teksti: Laurel Colless

Kuva: iStock


 

Orion investoi astma- ja keuhkoahtaumatautipotilaiden hoitojen tutkimiseen ja kehittämiseen ja jatkaa samalla Easyhaler®-inhalaattorin ominaisuuksien ja käytettävyyden parantamista. Tavoitteena on taata turvallisuus ja laatu tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa sekä huolehtia ympäristöstä. Tuotteiden elinkaarta suunniteltaessa otetaan huomioon kaikki kestävän kehityksen aspektit: sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus sekä ympäristöystävällisyys. Kestävä kehitys on erottamaton osa koko prosessia tuotekehityksestä valmistukseen, käyttöön ja vanhojen inhalaattorien hävittämiseen. 

Voit ladata Orionin yritysvastuuraportin vuodelta 2018 täältä

Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, Puh. 010 4261
Käyttöehdot Ota yhteyttä Orion Corporation 2019