Takaisin etusivulle

Onko minulla astma? Milloin hengitysvaikeuksista kannattaa huolestua?

TIETOA | 22.9.2020
Onko minulla astma? Milloin hengitysvaikeuksista kannattaa huolestua?

Hengenahdistus aiheuttaa aina huolta. Eikä ihme, sillä elämämme on riippuvainen hengityksestä.

On tärkeää tietää, että kenellä tahansa voi olla hengitysvaikeuksia. On varsin tavallista tuntea toisinaan hengenahdistusta. Hengitysvaikeuksia voi ilmetä allergioista kärsivillä ihmisillä etenkin kuumina ja kosteina päivinä, koska ilmankosteus kasvattaa allergeenien ja saasteiden pitoisuutta ilmassa.

On myös normaalia hengästyä urheiltaessa. Omasta kunnosta riippuen hengitys voi käydä raskaaksi jo portaita kiivetessä tai vasta rasittavan urheiluharjoituksen aikana. Keho tarvitsee aikaa mukautuakseen uuteen rasitustasoon, kun ponnistelemme tavallista enemmän. Olitpa sitten aloittamassa urheilua hiljaisen jakson jälkeen tai tekemässä kokeneen juoksijan toistuvia nopeustreenejä, kaikki lihakset (myös pallean kaltaiset hengityslihakset) joutuvat kasvattamaan kestävyyttään.

 

Astmaoireiden ilmeneminen: opi laukaisevat tekijät

Hengenahdistus on yleinen astmaoire ja saattaa olla merkki astmaoireiden puhkeamisesta tai pahenemisesta. Astmaan liittyvä hengenahdistus ei usein ilmene yksinään vaan yhdessä muiden oireiden kanssa. Siihen voi liittyä hengityksen vinkumista, yskää ja puristavaa tunnetta rinnassa.

Astmapotilaan on tärkeää tuntea omat oireet laukaisevat tekijät. Mieti, mitä olit tekemässä, kun hengenahdistus alkoi. Olitko kosketuksissa johonkin, jonka olet huomannut ärsyttävän astmaasi? Hengenahdistusta voi ilmetä esimerkiksi tupakansavulle tai allergeeneille altistumisen takia.

Hoitamattomasta astmasta kärsivillä ihmisillä on hengitysvaikeuksia useammin ja oireet ovat pahempia kuin niillä, joiden astma on hyvässä hoitotasapainossa. Siksi on tärkeää noudattaa hoitosuunnitelmaa, josta sinä ja lääkärisi olette sopineet. Jos sinulla ei ole vielä todettu astmaa, mutta epäilet sairastavasi sitä, on tärkeää varata lääkäriaika ja selvittää, johtuvatko hengitysvaikeutesi astmasta. Hyvä uutinen on, että astman aiheuttamaa hengenahdistusta voidaan yleensä hoitaa lääkkeillä, kuten inhaloitavilla kortikosteroideilla. Jos astmasi pysyy hyvässä hoitotasapainossa säännöllisellä lääkityksellä, on todennäköistä, ettet kärsi astmakohtauksista lainkaan.

Ahdistus ja hengenahdistus muodostavat ikävän noidankehän

Ei ole ihme, että monet ihmiset ovat huolestuneet hengityksestään koronavirukseen liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Joskus ahdistus ja stressaavat elämäntilanteet voivat aiheuttaa samankaltaisia hengitysvaikeuksia kuin astma. Syynä on se, että ahdistava olo saattaa kiihdyttää hengitystä tai saada hengittämään pinnallisemmin ilman, että sitä tiedostaa itse. Hengästynyt olo voi puolestaan kasvattaa ahdistuneisuutta, mikä synnyttää hengitysvaikeuksia kasvattavan ikävän noidankehän.

Rentouttavat menetelmät, kuten meditatiivinen hengitys ja asteittainen lihasrentoutus, voivat auttaa erottamaan ahdistuksen aiheuttamat ja astmasta tai muista keuhkosairauksista johtuvat hengitysvaikeudet toisistaan. Näistä menetelmistä voi olla hyötyä myös astmakohtauksen aikana, koska ne auttavat hidastamaan hengitystä ja vähentämään stressitasoa.

Jos olet huolissasi altistuksesta koronavirukselle (COVID-19-taudille), tai sinulla on muita oireita, ota heti yhteyttä lääkäriin.

Teksti: Courtney Tenz
Kuvat: iStock

Lue lisää:

Tietoisku: Koronavirus ja astma

Onkohan minulla astma?

Vinkkejä astmakohtauksesta selviämiseen

Tarkistuslista: toimiiko hoitosuunnitelmasi?

Viitteet:

European Center for Disease Prevention and Control (ECDC). https://www.ecdc.europa.eu/en/covid-19/questions-answers

Global Initiative for Asthma (GINA). Pocket Guide for Asthma Management and Prevention. https://ginasthma.org/wp-content/uploads/2020/04/Main-pocket-guide_2020_04_03-final-wms.pdf


 

Orion investoi astma- ja keuhkoahtaumatautipotilaiden hoitojen tutkimiseen ja kehittämiseen ja jatkaa samalla Easyhaler®-inhalaattorin ominaisuuksien ja käytettävyyden parantamista. Tavoitteena on taata turvallisuus ja laatu tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa sekä huolehtia ympäristöstä. Tuotteiden elinkaarta suunniteltaessa otetaan huomioon kaikki kestävän kehityksen aspektit: sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus sekä ympäristöystävällisyys. Kestävä kehitys on erottamaton osa koko prosessia tuotekehityksestä valmistukseen, käyttöön ja vanhojen inhalaattorien hävittämiseen. 

Voit ladata Orionin yritysvastuuraportin vuodelta 2019 täältä

Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, Puh. 010 4261
Käyttöehdot Ota yhteyttä Orion Corporation 2020