Takaisin etusivulle

Ota tavaksi: kuusi vinkkiä inhalaattorin tehokkaampaan käyttöön

TIETOA | 29.1.2020
Ota tavaksi: kuusi vinkkiä inhalaattorin tehokkaampaan käyttöön

Inhalaattorin käyttö on hyvä tapa pitää astman tai keuhkoahtaumataudin oireet hallinnassa ja ehkäistä kohtauksia. Näillä ohjeilla otat käytön pysyväksi tavaksi.

 

Sanotaan, että ihmiset ovat tapojensa orjia. Menemme esimerkiksi töihin samaa reittiä joka päivä ja laitamme avaimet samaan paikkaan aina kotiin tullessamme. Osa tällaisista tavoista on niin pinttyneitä, että niistä on tullut samanlainen rutiini kuin aamukahvista tai hampaiden harjaamisesta. Ne ovat niin itsestään selvä osa päivärytmiä, että niistä poikkeaminen tuntuu omituiselta.

Inhalaattorin oikea käyttö lääkärin hoitosuunnitelman mukaisesti osana säännöllistä päivärutiinia auttaa astmaatikkoa pysymään terveenä. Mutta miten inhalaattorin käytön saisi otettua tavaksi?

 

1. Noudata ohjeita

Kun aloitat inhalaattorin säännöllisen käytön, keskustele lääkärin, hoitajan tai apteekkihenkilökunnan kanssa ja varmista, että käytät inhalaattoria oikein. Muista aina noudattaa lääkkeen käyttöohjeita ja terveydenhuollon ammattilaisen antamia neuvoja. Kun esimerkiksi opettelet, miten nopeasti ja syvään lääkettä otettaessa on hengitettävä ja milloin hengitystä on pidätettävä, saat lääkkeestä paremman hyödyn.

2. Aseta tavoite

Tavan muodostuminen rutiiniksi vie noin 30 päivää . Kun aloitat, ota tavoitteeksi selvitä 30 ensimmäisestä päivästä. Jos tavoitteenasi on esimerkiksi juosta 5 kilometriä ja tunnet 30 päivän harjoittelun jälkeen saavuttaneesi jotain, tämä tunne auttaa pitämään tavasta kiinni.

 

3. Kaksin aina kaunihimpi

Yhdistä inhalaattorin käyttö johonkin toiseen tapaan, kuten hampaiden harjaamiseen, jolloin se tulee helpommin tehdyksi. Suomen Hammaslääkäriliitto suosittaakin, että hampaat on hyvä pestä ennen hoitavan lääkkeen ottoa ja suu huuhdella lääkkeenoton jälkeen. Kaikkein kiireisimpinäkin aamuina ehdit sentään harjata hampaat, joten kun yhdistät nämä kaksi tapaa, et helposti jätä inhalaattoriakaan käyttämättä.

4. Varma paikka paras paikka

"Poissa silmistä, poissa mielestä" pitää paikkansa sekä ihmisten että esineiden kohdalla. Kun säilytät inhalaattoria selvästi näkyvillä, kuten yöpöydällä tai paikassa, jonka ohi kuljet usein, muistat paremmin käyttää sitä säännöllisesti. Kannattaa myös varmistaa, että säilytät inhalaattoria oikein esim. suojassa kuumalta ja kosteudelta, jotta saat siitä kaiken mahdollisen hyödyn.

5. Pidä kirjaa

Vastuun tunne omasta toiminnasta voi olla hyvin motivoivaa. Pidä kirjaa inhalaattorin käytöstäsi ja sen vaikutuksesta vointiisi käyttämällä esimerkiksi päiväkirjaa tai PEF-seurantalomaketta. Siitä on hyötyä myös seuraavan kerran, kun keskustelet hoitosuunnitelmastasi lääkärin kanssa.

6. Muista, ettei kaikki aina mene suunnitelman mukaan

Jokainen unohtaa joskus – mutta älä anna sen lannistaa! Pyydä lääkäriltä ohjeet annoksen unohtamisen varalle. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin jatkaa inhalaattorin säännöllistä käyttöä lipsahduksista huolimatta.

 

 

Teksti: Courtney Tenz

Kuva: iStock

 

 

Viittet:

Global Initiative for Asthma (2018). Global Strategy for Asthma Management and Prevention.

 

 

 


 

Orion investoi astma- ja keuhkoahtaumatautipotilaiden hoitojen tutkimiseen ja kehittämiseen ja jatkaa samalla Easyhaler®-inhalaattorin ominaisuuksien ja käytettävyyden parantamista. Tavoitteena on taata turvallisuus ja laatu tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa sekä huolehtia ympäristöstä. Tuotteiden elinkaarta suunniteltaessa otetaan huomioon kaikki kestävän kehityksen aspektit: sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus sekä ympäristöystävällisyys. Kestävä kehitys on erottamaton osa koko prosessia tuotekehityksestä valmistukseen, käyttöön ja vanhojen inhalaattorien hävittämiseen. 

Voit ladata Orionin yritysvastuuraportin vuodelta 2018 täältä

Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, Puh. 010 4261
Käyttöehdot Ota yhteyttä Orion Corporation 2020